
Ketään ei ole luotu kulkemaan elämän läpi yksin.
Kristilliseen uskoon pohjautuvaa mentorointia. Kaikenikäisille miehille Pietarsaaren seudulla.
Mitä mentorointi on?
Miehinä kohtaamme uusia haasteita ja valintoja elämän eri vaiheissa. Joskus kyse on suurista kysymyksistä identiteetistä, suunnasta ja uskosta, joskus arkisista kysymyksistä työhön, ihmissuhteisiin tai opintoihin liittyen. Toisinaan on kyse kasvamisesta uuteen rooliin, esimerkiksi isänä tai aviomiehenä.
Silloin tarvitsemme jonkun, jonka puoleen kääntyä: jonkun joka kuuntelee, ymmärtää, haastaa ja rohkaisee. Toisin sanoen matkakumppanin, mentorin.
Meidät on luotu yhteyteen, kantamaan toistemme kuormia ja välittämään eteenpäin sitä, minkä olemme itse saaneet oppia. Mentorointi ei siis ole mikään uusi keksintö, ja se on yhtä tärkeää tänään kuin läpi kirkon historian.
Mentorskap.fi on sinulle, joka haluat elää sitä elämää johon sinut on luotu, ja ottaa vastaan sen voiman joka on ympärilläsi olevassa yhteydessä.
Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään.
Näin se toimii
- 1
Ota yhteyttä
Täytä tämä lyhyt lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.
- 2
Etsimme sinulle mentorin
Ehdotamme sinulle mentoria, jonka uskomme sopivan sinulle. Ja jos et hyväksy, mentori ei koskaan kuule siitä.
- 3
Alatte tavata
Päätätte itse milloin tapaatte ja mistä puhutte. Lähtökohtana on neljä tapaamista, yksi joka toinen viikko.
- 4
Valitsette tien eteenpäin
Neljän ensimmäisen tapaamisen jälkeen päätätte yhdessä jatkatteko ja miten, vai tuntuuko luontevalta lopettaa.
Usein kysytyt kysymykset
Yhteystiedot
Onko sinulla kysyttävää tai mietteitä? Ota rohkeasti suoraan yhteyttä meihin.

